Yritystoiminta vireille jo opiskeluaikana, Ylä-Satakunta 7.4.09
.jpg)
Liisa Leponiemi etsii taontatöistä omaa yritysideaansa. Taustalla Laura Piispanen ja Markku Valtoaho.
Parkanolainen Liisa Leponiemi valmistuu tänä keväänä artesaaniksi Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen erikoismetalliosastolta. Omasta yrityksestä haaveileva Leponiemi käyttää opiskeluun kuuluvan työssäoppimisjakson omien tuotteidensa ja yritystoimintansa kehittämiseen.
Hän toteaa keskittyvänsä lähinnä taontatöihin. Nyt on aika etsiä omaa tyyliä tuotteisiin.
– Tykkään tehdä sisustukseen liittyviä juttuja, kuten koukkuja, naulakoita, kenkätelineitä, kynttelikköjä ja saranoita. Korujakin teen jonkin verran. Välillä on mukavaa, kun saa pienten ja nopeiden töiden vastapainoksi takoa portteja ja kaiteita.
Leponiemi harjoittelee yritystoimintaa Taidosto-osuuskunnan kautta. Osuuskunnassa on turvallista kartuttaa työkokemusta ja kasvattaa ammattilaisen asennetta.
– Valmistumisenkin jälkeen aion tehdä töitä Taidoston kautta. Haluaisin myös olla osa-aikaisesti toisella töissä, mutta niin, että aikaa jää myös omiin töihin ja perheelle. Jossain vaiheessa tulevaisuudessa haaveeni on täysin oma yritys, ensin vain pitää saada lapset isommiksi.
Ensiaskeleet
verkoston tuella
Oman yritystoiminnan kehittämiseen työssäoppimisjaksolla on Ikatassa luotu TOY-malli. Lyhenne tulee sanoista tekijän oma yritys. Yrittäjyyteen halutaan oppilaitoksessa kannustaa ja valmentaa, koska se on käsi- ja taideteollisuusalalla merkittävä tapa työllistyä.
Jos opiskelijalla on jo oma yritys, hän voi suorittaa työssäoppimisen siellä. Muut opiskelijat saavat tuntumaa yrittäjyyteen juuri Taidosto-osuuskunnassa.
– TOY:n keskeinen idea on, että kokemus ja tietopuoli kohtaavat. Opiskelija saa verkoston tuen ja kokemuspohjaa yrittäjyydestä, määrittelee valmentaja Terhi Leppä.
Olennainen osa mallia ovat opiskelijoiden yhteiset tapaamiset. TOY-ryhmään mukaan tulleet kokoontuvat pohtimaan yrittäjyyttä ja oppimista, asiakkuutta ja markkinointia, hinnoittelua, innovointia ja itsensä johtamista.
– Lähtökohta on, että kukaan ei yritystä kehittäessään jää yksin ajatustensa kanssa eikä nyhertämään omiin oloihinsa. Vaikka jokaisella riittää työssään hommia ja aika on kallista, pitää opiskeluun aina liittyä ajatustyötä ja todellista oppimista, Leppä toteaa.
TOY-malli on syntynyt Ikatassa pitkän kehittelyn tuloksena. Juuri käynnistyneessä Hope part 2 -hankkeessa jatketaan sen mallinnusta ja viedään oppilaitoksessa yrittäjyyttä käytäntöön.
Yrittäjän
arki tutuksi
Liisa Leponiemi nauttii TOY-ryhmänsä kannustavasta ilmapiiristä. Siellä on aremmankin helppo tuoda julki omia ajatuksiaan. Hän toivoo kevään valmennuksessa näkevänsä, mitä kaikkea muuta kuin oman työn tekemistä yrittäjän arki pitää sisällään.
– Laskutusasiat ovat minulle ihan uutta. Olen vain tottunut tekemään työni. Asianmukaiset suunnitelmat ja tarjoukset ovat tärkeitä asiakastyöskentelyssä, niissäkin riittää opittavaa.
Hanna Tuuri











